Olemme pahoillamme blogin vahaisesta paivittamisesta. Koneet ja yhteydet ovat harvassa ja harvenevat koko ajan. Millan makki lahetettiin jo Kaisan ja Jussin mukana kotiin, koska sen suurin lisaarvo tahan mennessa oli paino, joten kuvia saatte odottaa meidan kotiin paasyyn asti.
Oli mukava nahda tuttuja kasvoja Dubrovnikissa, jonne saavuimme aidolla oikealla ruotsinlaivalla. Matkustimme Saksasta Ruotsiin aiemmin seilanneella 1973 valmistuneella paatilla Hvarin saarelta Dubrovnikiin meluisten arroganttien amerikkalaisturistien kanssa. Amerikkalaiset omistivat mielestaan kannen, koska heilla oli kansipaikat, ja kavivat verista taistelua muiden kanssa tuolien herruudesta. Minna sai onneksi nukkua rauhassa lattialla ja mina istua pelastusliivilaatikon paalla.
Dubrovnikissa ollessamme tutustumassa vanhaan linnoitukseen, huomasimme sen vieressa pienessa suljetussa poukamassa hammentavan kokoelman vanhoja raihnaisia veneita, joita oli huoltamassa kaksi miesta ja koira seka kissaperhe. Jaimme hetkeksi katselemaan puuhastelua ylhaalta linnakkeeseen menevalta sillalta, ei vahiten sen vuoksi, etta toinen miehista naytti mister Miyakelta. Yhtakkia miehia olikin kolme, nelja, viisi... Ne pesivat jossain. Ensimmainen veikkauksemme oli veneiden alla, joka ei pitanyt paikkaansa. Niita nousi vedesta! Lopulta miehia oli paikalla lahemmas kymmenen. Miehet nostivat yhteistuumin yhden veneen paikasta toiseen ja katosivat sinne, mista olivat tulleetkin. Ehka niilla oli joku diili ahdin tai merenneitojen kanssa.
Kuumuus alkaa vaivata pohjoisen matkustajia. Onneksi Milla sai vihdoin heitettya talviturkin.
No comments:
Post a Comment