Durres

Vaitteet Albanian takapajuisuudesta ovat erittain liioiteltuja. Ehka lamminta vetta ei aina tule ja sahkot saattaa katketa arvaamatta tai postista on ulkomaisiin lahetyksiin varatut postimerkit loppu, mutta muuten ainakin maan pohjoisosa toimii yllattavan sujuvasti. Erityisesti ihmisten avoimuus ja avuliaisuus kielimuureista huolimatta on tehnyt vaikutuksen. Rannat, ravintolat ja hotellit olisivat valmiit ottamaan uskaliaat turistit vastaan. Historiallisia antiikin aikaisia kohteita kaivetaan esiin ja laitetaan kuntoon. Kerjaavat mustalaiset ovat jossain maarin ongelmana, jolle paikallisilla ei nayta olevan valmiuksia tehda mitaan muuta kuin hatistella sivummalle. Toisaalta rakennustyota, henkista ja fyysista on niin paljon tehtavan, etta on ymmarrettavaa priorisoida.

Mentaliteetti nayttaisi olevan selkeasti se, etta nyt mennaan eteenpain, eika jaada murehtimaan menneita. Juttelimme muutama ilta sitten ravintolassa, jossa olimme syomassa, omistajan kanssa. Han oli ollut toissa Saksassa kahdeksan vuotta ja puhui siksi saksaa ja englantia. Keskustelimme yllattavan avoimesti politiikasta ja siita, etta Albaniassa on talla hetkella heidan mielestaan liian heikko hallitus. Pitkasta historiastaan huolimatta Albanialla on kaikki nuoren valtion ongelmat, koska Hoxhan diktatuurin ja pyramidihuijausten jalkeen kaikki on pitanyt aloittaa alusta.

Uskonto nakyy taalla hyvin vahan arkielamassa. Hoxhan kommunismin aikaisessa ateismikampanjassakin tajuttiin jattaa historiallisesti arvokkaimmat kirkot ja moskeijat koskemattomiksi, jonka vuoksi vahvaa vastareaktiota ei ole tullut nyt, kun uskontojen harjoittaminen olisi taas sallittua. Ulkomaiset heratysliikkeet sen sijaan luulevat loytavansa taalta jalansijaa, jonka vuoksi arabimaat rahoittavat uusia moskeijoita ja mormonit vaeltelevat kaduilla etsien kaannytettavia. Vastakaikua ei nayttaisi kuitenkaan oikein tulevan.

Albanian tavaramerkkeja, bunkkereita, on todellakin mita mystisimmissa paikoissa. Kadun kulmissa, pelloilla, rinteissa, kaikkialla. Kooltaan ne ovat aika pienia. Laskimme, etta niihin on ollut tarkoitus majoittaa jokaiseen noin viisi ihmista. Niiden hajoittaminen on hyvin hankalaa, joten niista eroon paaseminenon kaytannossa miltei mahdotonta. Ihmisten arvostus niita kohtaan ei ole suuri, jonka vuoksi niita kaytetaan lahinna roskiksina. Muutamassa paikassa niita on maalattu tai koristeltu ja niihin on istutettu kukkasia. Toivottavasti joku albaani tajuaa liikeidean ja perustaa turisteille ravintolan, jossa syodaan bunkkereissa tai hotellin, jonka huoneet ovat bunkkereita. Ainakin niita esiintyisi sopivissa ryppaissa tallaiseen tarkoitukseen.

Minna sairastui eilen aamulla vatsatautiin juuri, kun olimme lahdossa Tiranaan. Onneksi emme ehtineet poistua bed and breakfast- paikastamme. Majoituksemme on siis yksityiskoti, joka on 1800-luvulla ollut Italian suurlahetysto. Paikkaa pitavat Alma ja Josef. Josef on vanhojen suurlahettilaiden jalkelainen, joka on perinyt talon ja Alma hanen laakarivaimonsa. Alman emantaroolin alta kuoriutui saman tien ammattilainen, kun han tajusi Minnan olevan kipeana. Siihen asti alati hymyileva nainen, jolle kavi kaikki, otti henkisen laakarintakkinsa paalle ja alkoi johtaa operaatiota Minnan mahatauti. Milla sain reseptin apteekkiin toimitettavaksi ja tiedot lahistolla asuvasta sairaanhoitajasta, jolle pitaa soittaa, jos hanta itseaan ei saa kiinni. Tippaakin vilauteltiin vaihtoehtona, koska ulkona on edelleen noin 40 astetta, kun Minnalle nousi kuumetta. Todennakoisimpana diagnoosina oli kesaripuli, joka kuulemma johtuu lammosta. Kasite, jote suomalainen ei tunne. Onneksi kuume yon aikana laski ja ruokakin alkoi pysya sisalla, joten yritamme uudella onnella kohti Tiranaa tana iltana.

PS Taalta saa Camelin natural flavoria. Milla aikoo tuoda sita rinkkakaupalla kotiin ja on katkera Suomen kehittymattomyydesta. Koska meille saadaan lisa-aineettomia tupakoita kauppaan?