Ensi töiksemme aamulla selvitimme bussiasemalla, että Pristinasta kulkee yöbusseja Sarajevoon. Sillä pääsisimme ongelmitta tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Sarajevoon ja meille jäisi kaksi päivää aikaa Pristinassa. Sitten taksilla hotelliin ja nukkumaan muutamaksi tunniksi.
Pristinan autokannasta noin kolmasosa on UN-autoja ja rakennuksistakin iso osa oli heidän hallinnassaan. Muuten meno näytti normaalilta arjelta, jossa jännitteet eivät suuremmin turistin silmään pistäneet. Kaikki paikalliset olivat kylläkin hyvin ihmeissään, kun heille selvisi, ettemme olleet missään töissä alueella, vaan ihan aitoja pesunkestäviä turisteja. Myös tapaamamme Suomessa asuva lomalla ollut kosovolaismies oli hyvin hämmästynyt. Ero Albaniaan Pristinassa oli selkeä. Kosovo on ilmiselvästi entisen kommunistisen maan osa. Kuten Minna sanoi, "Täällä haisee Virolle, ja mulla on kotoinen olo".
Kolusimme päivän kaupunkia ja shoppasimme halpoja kenkiä. Yritimme saada hieman poliittista kinaakin aikaiseksi keskenämme. Minna onneksi keskeytti turhan väittelyn ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan, joten emme saaneet kertaakaan riideltyä koko reissun aikana. Pohdimme tekevämme seuraavana päivänä ennen yöbussin lähtöä retken Prizrenin pikkukaupunkiin, jos vain jaksamme herätä tarpeeksi ajoissa. Kaksi bussiyötä vei kuitenkin veronsa ja Prizren jäi näkemättä.
Saturday, July 12, 2008
Takaisin Tiranassa
Noh, nukkumisestahan ei tullut juuri mitään likaisessa, täpötäydessä, kuumassa ja ilmastoimattomassa bussissa, mutta emme antaneet sen lannistaa itseämme aamukuudelta Tiranaan saapuessamme. Päin vastoin tuntui hyvälle olla takaisin tutussa paikassa.
Marssimme Tiranan keskustassa olevaan International hotelliin kysymään, koska heidän aamupalansa alkaa ja tietävätkö he, mistä voisi järjestää lennon Pristinaan. Saimme yöllä bussissa vinkin eräältä liikemieheltä, että Belleair lentää päivittäin Tiranan ja Pristinan väliä parinkympin hinnalla. Jonkun ajan odotuksen jälkeen söimme reissun parhaan aamupalan, jolla hintaakin oli enemmän kuin normiyöpymisellämme, ja lähdimme metsästämään lentoa.
Onneksi kommunistinen ateismi näkyi vielä aukioloajoissa ja löysimme kadullisen auki olevia matkatoimistoja. Valitettavasti siitä ei ollut apua, koska lentoja ei ollut sunnuntaisin, joten pääsisimme turvautumaan seuraavanakin yönä bussiin. Bussiin, jossa Minna nukkui takapenkillä nurkassa edessä olevan naisen kaataessa penkkinsä Minnan syliin. Millan syliin taas kaatuili keskimmäisellä penkillä nukkuva 160 senttinen 40 kiloinen kolmikymppinen kosovolaismies, joka yritti aina herätettäessä tuputtaa mukana olleita ruokiaan Millalle.
Päivä Tiranassa sujui kotoisasti kiertäessä aiemmin katsomatta jääneet nähtävyydet ja puiston penkillä univelkaa kuitatessa.
Marssimme Tiranan keskustassa olevaan International hotelliin kysymään, koska heidän aamupalansa alkaa ja tietävätkö he, mistä voisi järjestää lennon Pristinaan. Saimme yöllä bussissa vinkin eräältä liikemieheltä, että Belleair lentää päivittäin Tiranan ja Pristinan väliä parinkympin hinnalla. Jonkun ajan odotuksen jälkeen söimme reissun parhaan aamupalan, jolla hintaakin oli enemmän kuin normiyöpymisellämme, ja lähdimme metsästämään lentoa.
Onneksi kommunistinen ateismi näkyi vielä aukioloajoissa ja löysimme kadullisen auki olevia matkatoimistoja. Valitettavasti siitä ei ollut apua, koska lentoja ei ollut sunnuntaisin, joten pääsisimme turvautumaan seuraavanakin yönä bussiin. Bussiin, jossa Minna nukkui takapenkillä nurkassa edessä olevan naisen kaataessa penkkinsä Minnan syliin. Millan syliin taas kaatuili keskimmäisellä penkillä nukkuva 160 senttinen 40 kiloinen kolmikymppinen kosovolaismies, joka yritti aina herätettäessä tuputtaa mukana olleita ruokiaan Millalle.
Päivä Tiranassa sujui kotoisasti kiertäessä aiemmin katsomatta jääneet nähtävyydet ja puiston penkillä univelkaa kuitatessa.
Saturday, July 5, 2008
Saranda ja Butrint
Kukonlaulun aikaan suuntasimme taas uuteen bussiin ja kohti Sarandaa. Sarandasta loysimme yhden suomalaisen Kallen, joka oli tyomatkalla Kreikassa ja paattanyt tulla kaymaan Albanian puolella kaantymassa. Kavimme yhdessa seikkailemassa antiikkisilla Butrintin raunioilla, jotka sijaitsevat noin tunnin paassa Sarandasta. Itse Saranda ei turistimaisuudessaan juurikaan tuntunut houkuttelevalta.
Nyt matka jatkuu takaisin Tiranaan, koska sunnuntaisin muualta ei mene busseja Macedoniaan tai Kosovoon ja meilla alkaa olla jo vahan kiire takaisin Sarajevoon ja keskiviikkona lahtevalle lennollemme. Aiomme siis viettaa ensi yon bussissa, jos kahvilasta 1300 lekea eli 10 euroa maksaneet lippumme kelpaavat aikomaamme bussiin, ja herata aamulla virkeina Tiranassa jatkaaksemme suoraan seuraavalla bussilla. Saa nahda, mita nukkumisesta tulee.
Nyt matka jatkuu takaisin Tiranaan, koska sunnuntaisin muualta ei mene busseja Macedoniaan tai Kosovoon ja meilla alkaa olla jo vahan kiire takaisin Sarajevoon ja keskiviikkona lahtevalle lennollemme. Aiomme siis viettaa ensi yon bussissa, jos kahvilasta 1300 lekea eli 10 euroa maksaneet lippumme kelpaavat aikomaamme bussiin, ja herata aamulla virkeina Tiranassa jatkaaksemme suoraan seuraavalla bussilla. Saa nahda, mita nukkumisesta tulee.
Gjirokastra
Bussimatka Gjirokastraan oli mielenkiintoinen, kuten kaikki muutkin bussikatkamme ovat olleet. Se alkoi kaoottisella huutamisella yhdella Tiranan sekavista bussiasemista. Taksikuskimme ja Gjirokastran bussin epasiististi pukeutunut kuljettaja eivat paasseet sopuun asiasta, joka jai meille taysin epaselvaksi. Bussi kuitenkin oli lahdossa Gjirokastraan, mutta vasta sitten, kun asiakkaita on kertynyt tarpeeksi. Joka kerta kysyessamme mahdollista lahtoaikaa, se oli 20 minuutin paasta. Lopulta paastyamme matkaan pysahdyimme jokaisella autokorjaamolla etsimaan varaosaa bussiin, joten matka eteni mystisten pysahdysten tahdittamana tuskallisen hitaasti. Maaseudulle paastyamme kuski loysin uuden vaihteen autostaan ja alkoi ohitella yhden auton levyisella vuoristotiella kaikkia muita liikenteessa olijoita kiihtyvalla vauhdilla vaivautumatta edes pysahtymaan oksentavan naisen vuoksi. Taalla bussikuski on kuninkaasta seuraava. Mikaan ei ole niin pelottava kuin ihminen, jolla on vahan valtaa. Kestettyamme tata kuutisen tuntia, meidat heitettiin ulos jollain liittymattomalla huoltoasemalla ja seuraavaksi sisaan johonkin pikkubussiin, jonka ymmarsimme vievan meita loppumatkan.
Pikkubussin kuljettaja oli joltain aivan eri planeetalta. Hanella oli normaalit vaatteet ja normaalit kaytostavat. Han jopa soi meille ilmoitetun 15 minuutin virkistaytymistauon eraalla huoltoasemalla. Samaisella tauolla eras tiranalainen maalari alkoi jutella Minnan kanssa. Han oli matkalla Gjirokastrassa sijaitsevalle tyomaalleen. Keskustelimme loppumatkan englannin, espanjan, saksan, italian, albanian ja suomen sekoituksella ja han lupasi auttaa meita loytamaan b&b-paikkamme. Valitettavasti busseja ei enaa kulkenut, joten han metsasti meille taksin ja lupasimme menna hanen kanssaan kahville seuraavana iltana.
Seuraavana aamuna suunnatessamme laheiselle linnalle eras nuori mies tuli juttelemaan kanssamme. Han oli espanjalainen Adrian, joka oli opiskellut edellisen talven Suomessa ja aikoi asua Gjirokastrassa taiteilemassa ja kirjoittamassa kuukauden. Linnan ja Adrianin vuokraaman kampan jalkeen meilla olikin jo tapaaminen kahden amerikkalaisen Albaniassa tyoskentelevan ihmisen kanssa, jotka loysimme sohvasurffaajien kautta. Otimme Adrianin mukaan ja soimme viidestaan oikein mukavan lounaan. Levattyamme hetken majapaikassamme meilla oli jo kiire iltatreffeillemme. Kuinka tayteen ihminen pystyy lomalla paivansa lomalla aikatauluttaa.
Loysimme Sandrin sovitusta paikasta muutaman tyokaverinsa kanssa. Yksi heista osasi paremmin saksaa ja toinen englantia, joten saimme jopa ihan oikeaa keskustelua aikaiseksi. Selvisi muun muassa, etta Sandri oli nuorena kavellyt laittomaksi siirtolaiseksi Kreikkaan. Matka oli kestanyt viisi paivaa. Kreikassa albanialaiset tekevat paaasiassa ravintoloissa hommia, joita hankin oli tehnyt. Keskustelu polveili mielenkiintoisena, vaikkakin vahan vaikeaselkoisena koko illan, jonka lopuksi meidat saatettiin hotellille, ettei meille vaan tapahtuisi mitaan matkalla. Suojeluasenne, joka nain satunnaisena huvittaa, mutta vakituisena voisi tuntua vahemman hymyilyttavalta.
Pikkubussin kuljettaja oli joltain aivan eri planeetalta. Hanella oli normaalit vaatteet ja normaalit kaytostavat. Han jopa soi meille ilmoitetun 15 minuutin virkistaytymistauon eraalla huoltoasemalla. Samaisella tauolla eras tiranalainen maalari alkoi jutella Minnan kanssa. Han oli matkalla Gjirokastrassa sijaitsevalle tyomaalleen. Keskustelimme loppumatkan englannin, espanjan, saksan, italian, albanian ja suomen sekoituksella ja han lupasi auttaa meita loytamaan b&b-paikkamme. Valitettavasti busseja ei enaa kulkenut, joten han metsasti meille taksin ja lupasimme menna hanen kanssaan kahville seuraavana iltana.
Seuraavana aamuna suunnatessamme laheiselle linnalle eras nuori mies tuli juttelemaan kanssamme. Han oli espanjalainen Adrian, joka oli opiskellut edellisen talven Suomessa ja aikoi asua Gjirokastrassa taiteilemassa ja kirjoittamassa kuukauden. Linnan ja Adrianin vuokraaman kampan jalkeen meilla olikin jo tapaaminen kahden amerikkalaisen Albaniassa tyoskentelevan ihmisen kanssa, jotka loysimme sohvasurffaajien kautta. Otimme Adrianin mukaan ja soimme viidestaan oikein mukavan lounaan. Levattyamme hetken majapaikassamme meilla oli jo kiire iltatreffeillemme. Kuinka tayteen ihminen pystyy lomalla paivansa lomalla aikatauluttaa.
Loysimme Sandrin sovitusta paikasta muutaman tyokaverinsa kanssa. Yksi heista osasi paremmin saksaa ja toinen englantia, joten saimme jopa ihan oikeaa keskustelua aikaiseksi. Selvisi muun muassa, etta Sandri oli nuorena kavellyt laittomaksi siirtolaiseksi Kreikkaan. Matka oli kestanyt viisi paivaa. Kreikassa albanialaiset tekevat paaasiassa ravintoloissa hommia, joita hankin oli tehnyt. Keskustelu polveili mielenkiintoisena, vaikkakin vahan vaikeaselkoisena koko illan, jonka lopuksi meidat saatettiin hotellille, ettei meille vaan tapahtuisi mitaan matkalla. Suojeluasenne, joka nain satunnaisena huvittaa, mutta vakituisena voisi tuntua vahemman hymyilyttavalta.
Wednesday, July 2, 2008
Kruja
Paatimme karata Tiranan hulinasta laheiseen vuoristossa sijaitsevaan kaupunkiin paivaksi. Tiranasta menee suoraan busseja Krujaan , mutta saapuessamme paikkaan, josta bussit lahtevat, siella ei ollut suoria vuoroja tarjolla. Paadyimme bussiin, joka meni laheiseen pikkukylaan, josta oli toinen bussi haluamaamme kaupunkiin. Paikalliset huolehtivat meidat oikeaan pikkubussiin ja paasimme Krujaan. Krujassa oli ensimmainen todellinen turistikuja, jossa myytiin kaikkea mahdollista antiikista Kreeta-sytkareihin. Olisimme mielellamme katselleet antiikkia ja ehka ostaneetkin, jos myyjat eivat olisi olleet niin innokkaita esittelemaan meille kaikkea. Taisimme olla melkein ainoat turistit tahan aikaan kylassa. Saimme kuitenkin kujan kuljettua loppuun ja paasimme paanahtavyydelle, linnalle, jossa oli massiivinen Skanderbeg-museo.
Skanderbeg on Albanian kansallissankari, joka johti 1400-luvulla albaanit voittoon ottomaaneista. Museossa oli muun muassa oma huoneensa kaikille Skanderbegista kirjoitetuille kirjoille ja kuvia eri maissa olevista Skanderbegin patsaista. Hanen miekkansa ja kyparansa kopiot olivat myos museossa. Alkuperaiset ovat Wienissa, miksi siella, emme tieda. Taalta saa kaikkea mahdollista Skanderbeg-kraasaa. Hienoimpia ovat ehka kavyilla tai simpukoilla koristellut brandypullot. Ostimme marketista yhden viinipullon Skanderbegin viinitilalta tullutta punkkua kolmella eurolla. Skanderbegien olisi kannattanut keskittya taistelemiseen, viinia jalkelaiset eivat osaa tehda.
Lahtiessamme kohti Tiranaa, saimme kokea ensimmaisen aidon turistihuijausyrityksen. Bussimatkojen hinnat vaihtelevat 30:sta 300:aan lekiin, joka vastaa noin 0,30-3,00 euroa. Kokemuksemme mukaan hinta on noin euron tunnilta, kilometreilla ei ole valia. Pikkubussin mies ehdotti vievansa meidat Tiranaan 1500 lekilla. Luonnollisesti emme suostuneet, jolloin hinta tippui tippumistaan paatyen 500 lekiin. Paikalle oli kuitenkin ilmestynyt eras paikallinen nainen, joka oli myos menossa Tiranaan. Paatimme lyottaytya hanen seuraansa. Istuimme tien reunassa hanen kanssaan odottamassa, etta bussikuskit, joita paikalla oli useita, tulevat jarkiinsa ja vievat meidat kohtuuhinnalla eteenpain. Lopulta hinnasta paastiin sopuun ja matka laheiseen pikkukaupunkiin alkoi. Pikkukaupungista piti olla taas bussiyhteys Tiranaan. Seurueeseemme oli siina vaiheessa liittynyt jo kolme paikallista nuorta miestakin, ja yhdessa naisen kanssa he olivat sita mielta, ettemme jaa odottamaan seuraavaa bussia, vaan kavelemme vieressa kulkevalle moottoritielle. Lahdimme talsimaan ramppia pitkin jonossa. Pojat pitivat huolta, etta pysymme mukana ja aivan tien reunassa. Paastaksemme oikealle puolelle tieta, meidan piti ylittaa moottoritie. Yksi pojista jopa nappasi Minnaa kadesta ja juoksi kasi kadessa tien yli. Toinen oli juossut tien yli jo aiemmin ja pysayttanyt meille oikean bussin. Paikallisten ihmisten avuliaisuus on aivan omaa luokkaansa.
Huomenna kohti Gjirokastraa, jonne on kuuden tunnin bussimatka. Siella on todennaikoisesti viimeinen mahdollisuus ostaa hassuja Albanian tuliaisia, kuten t-paitoja tai bunkkerituhkakuppeja, joten lahetelkaa viestia, jos sellaista tahdotte.
Skanderbeg on Albanian kansallissankari, joka johti 1400-luvulla albaanit voittoon ottomaaneista. Museossa oli muun muassa oma huoneensa kaikille Skanderbegista kirjoitetuille kirjoille ja kuvia eri maissa olevista Skanderbegin patsaista. Hanen miekkansa ja kyparansa kopiot olivat myos museossa. Alkuperaiset ovat Wienissa, miksi siella, emme tieda. Taalta saa kaikkea mahdollista Skanderbeg-kraasaa. Hienoimpia ovat ehka kavyilla tai simpukoilla koristellut brandypullot. Ostimme marketista yhden viinipullon Skanderbegin viinitilalta tullutta punkkua kolmella eurolla. Skanderbegien olisi kannattanut keskittya taistelemiseen, viinia jalkelaiset eivat osaa tehda.
Lahtiessamme kohti Tiranaa, saimme kokea ensimmaisen aidon turistihuijausyrityksen. Bussimatkojen hinnat vaihtelevat 30:sta 300:aan lekiin, joka vastaa noin 0,30-3,00 euroa. Kokemuksemme mukaan hinta on noin euron tunnilta, kilometreilla ei ole valia. Pikkubussin mies ehdotti vievansa meidat Tiranaan 1500 lekilla. Luonnollisesti emme suostuneet, jolloin hinta tippui tippumistaan paatyen 500 lekiin. Paikalle oli kuitenkin ilmestynyt eras paikallinen nainen, joka oli myos menossa Tiranaan. Paatimme lyottaytya hanen seuraansa. Istuimme tien reunassa hanen kanssaan odottamassa, etta bussikuskit, joita paikalla oli useita, tulevat jarkiinsa ja vievat meidat kohtuuhinnalla eteenpain. Lopulta hinnasta paastiin sopuun ja matka laheiseen pikkukaupunkiin alkoi. Pikkukaupungista piti olla taas bussiyhteys Tiranaan. Seurueeseemme oli siina vaiheessa liittynyt jo kolme paikallista nuorta miestakin, ja yhdessa naisen kanssa he olivat sita mielta, ettemme jaa odottamaan seuraavaa bussia, vaan kavelemme vieressa kulkevalle moottoritielle. Lahdimme talsimaan ramppia pitkin jonossa. Pojat pitivat huolta, etta pysymme mukana ja aivan tien reunassa. Paastaksemme oikealle puolelle tieta, meidan piti ylittaa moottoritie. Yksi pojista jopa nappasi Minnaa kadesta ja juoksi kasi kadessa tien yli. Toinen oli juossut tien yli jo aiemmin ja pysayttanyt meille oikean bussin. Paikallisten ihmisten avuliaisuus on aivan omaa luokkaansa.
Huomenna kohti Gjirokastraa, jonne on kuuden tunnin bussimatka. Siella on todennaikoisesti viimeinen mahdollisuus ostaa hassuja Albanian tuliaisia, kuten t-paitoja tai bunkkerituhkakuppeja, joten lahetelkaa viestia, jos sellaista tahdotte.
Tuesday, July 1, 2008
Tirana
Kuumuus jatkuu jatkumistaan. Lampotila on edelleen lahempana neljaa kuin kolmeakymmenta. Pohjoisen tytoilla alkaa olla vitsit vahissa, kun kylman suihkun virkistava vaikutus jatkuu maksimissaan minuutin, jos vetta siis yleensakaan tulee suihkusta. Ymmarramme hyvin, miksi taalla vietetaan yleisesti siestaa. Jopa museot ovat kiinni paivan kuumimmat tunnit.
Sahkolaitos katkoo sahkot parin paivan valein muutamaksi tunniksi saastaakseen sahkoa. Vesi tulee usein sahkopumpulla, joten vettakaan ei naiden katkojen aikana saa kraanasta. Jos asiaa yrittaa tiedustella laitokselta, he sanovat olleensa toissa alueella ja katkaisseensa sahkot sen vuoksi, vaikka kaikki tietavat sahkopulan olevan melkoinen. Kaupoissakin on valot aina pois, jos asiakkaita ei ole ja ne laitetaan paalle asiakkaan astuessa kauppaan, ainakin ulkomaisten asiakkaiden tullessa.
Tirana on meluisa ja liikenne on aika hurjaa. Diktatuurin aikaan autojen yksityisomistus oli kiellettya, joten nyt kaikki ovat ostaneet oman auton ja harjoittelevat ajamaan hirvealla vauhdilla. Peruuttaminen ei oikein viela onnistu suurimmalta osalta, mekin olemme meinanneet jaada alle pariin kertaan. Onneksi mitaan ei ole sattunut, koska peruuttaessaan albaanit sentaan ajavat hitaasti. Taalla ei kayda iltakavelyilla vaan ajeluilla, joten ruuhkat ovat pahimmillaan illalla, kun koko perhe mummia myoten on pakattu autoon ja lahdetty ajamaan rundia kaupungille. Monista lahteista olimme kuulleet teissa olevien reikien olevan suurin vaara Albaniaan matkustettaessa. Tama pitaa paikkansa. Milla ei ole koko aikana suostunut astumaan kaivon kannen paalta, koska on vakuuttunut siita, etta ne pettavat. Tanaan pelko osoittautui osittain oikeaksi, kun yhdessa viemarissa ei ollut kantta laisinkaan.
Hieno Hoxhan tyttaren isalleen muistomerkiksi suunnittelema Pyramidi rapistuu kuin Finlandia-talo, marmorit tippuvat piirrellyilta seinilta. Sen tarkein kayttotarkoitus tata nykyaan on toimia kiipeilytelineena ja liukumakena lapsille. Sisaan ei paase ja ovet on tukittu lastulevylla. Hoxhan vanha asunto on jemmattuna pensaiden taakse keskelle baareja kuhisevaa katua. Ainoa, mista sen voi tunnistaa, on aseistettu vartija pihalla, joka ei halunnut tulla kuvatuksi, vaan heristi sormeaan. Kyseisen herran muistosta pyritaan siis paasemaan eroon, eika uljasta kullattua patsastakaan ole enaa vuosiin ollut pystyssa paraatipaikalla. Sosialistista realismia Albanian suljetuilta vuosilta oli kuitenkin nahtavissa taidemuseossa. Osa teoksista oli aika aika pysayttavia, kuten taulu International will be the new world, jossa mies vankilan pihalla odottaa hirttamista.
Kavimme eilen mielenkiintoista keskustelua hostellissamme tyoskentelevan paikallisen miehen kanssa mustalaisten asemasta Albaniassa. Aihe, johon vaistamatta paatyy nahtyaan yolla lapsen yksin nukkumassa keskella paakavelyakatua. Kaikilla muilla vahemmistoilla on etnisen vahemmiston status, koska heidan puoliaan pitavat valtiot, joihin he voisivat tarvittaessa menna. Mustalaisilla ei ole omaa valtiota, joten heilla on vain kielivahemmiston status, joka takaa vahemman oikeuksia.
Kaksi ateistia joutui tanaan myymaan sielunsa lansimaisesta ruoasta, kunnon kupillisesta kahvia ja ilmastoinnista. Menimme matkaoppaan suosittelemaan ravintolaan syomaan lounasta. Kesken tilaamisten huomasimme olevamme amerikkalaisten lahetyssaarnaajien pitamassa paikassa syomassa, jossa sokeripusseissakin oli raamatunlauseita. Ruoka oli kuitenkin sielun arvoista. Millan uhattua kampata kalakuviolla varustettu tarjoilija ja piirtaa kynalla jalat kalalle, poytaan tuli esittaytymaan suomalainen saarnaaja. Han vaitti, ettei ollut kuullut juurikaan meidan puheistamme, mutta pahoin pelkaamme kailottaneemme aika kovaa. Han oli tunnistanut kielen, kun olimme sanoneet eraiden hostellissamme majoittuvien apinoiden olevan perseesta...
Huomenna suuntaamme Tiranan lahistolla olevaan Krujan pikkukylaan ja seuraavana paivana etelaan. Hyva, etta edes kaksi ihmista lukee tata blogia ;)
Sahkolaitos katkoo sahkot parin paivan valein muutamaksi tunniksi saastaakseen sahkoa. Vesi tulee usein sahkopumpulla, joten vettakaan ei naiden katkojen aikana saa kraanasta. Jos asiaa yrittaa tiedustella laitokselta, he sanovat olleensa toissa alueella ja katkaisseensa sahkot sen vuoksi, vaikka kaikki tietavat sahkopulan olevan melkoinen. Kaupoissakin on valot aina pois, jos asiakkaita ei ole ja ne laitetaan paalle asiakkaan astuessa kauppaan, ainakin ulkomaisten asiakkaiden tullessa.
Tirana on meluisa ja liikenne on aika hurjaa. Diktatuurin aikaan autojen yksityisomistus oli kiellettya, joten nyt kaikki ovat ostaneet oman auton ja harjoittelevat ajamaan hirvealla vauhdilla. Peruuttaminen ei oikein viela onnistu suurimmalta osalta, mekin olemme meinanneet jaada alle pariin kertaan. Onneksi mitaan ei ole sattunut, koska peruuttaessaan albaanit sentaan ajavat hitaasti. Taalla ei kayda iltakavelyilla vaan ajeluilla, joten ruuhkat ovat pahimmillaan illalla, kun koko perhe mummia myoten on pakattu autoon ja lahdetty ajamaan rundia kaupungille. Monista lahteista olimme kuulleet teissa olevien reikien olevan suurin vaara Albaniaan matkustettaessa. Tama pitaa paikkansa. Milla ei ole koko aikana suostunut astumaan kaivon kannen paalta, koska on vakuuttunut siita, etta ne pettavat. Tanaan pelko osoittautui osittain oikeaksi, kun yhdessa viemarissa ei ollut kantta laisinkaan.
Hieno Hoxhan tyttaren isalleen muistomerkiksi suunnittelema Pyramidi rapistuu kuin Finlandia-talo, marmorit tippuvat piirrellyilta seinilta. Sen tarkein kayttotarkoitus tata nykyaan on toimia kiipeilytelineena ja liukumakena lapsille. Sisaan ei paase ja ovet on tukittu lastulevylla. Hoxhan vanha asunto on jemmattuna pensaiden taakse keskelle baareja kuhisevaa katua. Ainoa, mista sen voi tunnistaa, on aseistettu vartija pihalla, joka ei halunnut tulla kuvatuksi, vaan heristi sormeaan. Kyseisen herran muistosta pyritaan siis paasemaan eroon, eika uljasta kullattua patsastakaan ole enaa vuosiin ollut pystyssa paraatipaikalla. Sosialistista realismia Albanian suljetuilta vuosilta oli kuitenkin nahtavissa taidemuseossa. Osa teoksista oli aika aika pysayttavia, kuten taulu International will be the new world, jossa mies vankilan pihalla odottaa hirttamista.
Kavimme eilen mielenkiintoista keskustelua hostellissamme tyoskentelevan paikallisen miehen kanssa mustalaisten asemasta Albaniassa. Aihe, johon vaistamatta paatyy nahtyaan yolla lapsen yksin nukkumassa keskella paakavelyakatua. Kaikilla muilla vahemmistoilla on etnisen vahemmiston status, koska heidan puoliaan pitavat valtiot, joihin he voisivat tarvittaessa menna. Mustalaisilla ei ole omaa valtiota, joten heilla on vain kielivahemmiston status, joka takaa vahemman oikeuksia.
Kaksi ateistia joutui tanaan myymaan sielunsa lansimaisesta ruoasta, kunnon kupillisesta kahvia ja ilmastoinnista. Menimme matkaoppaan suosittelemaan ravintolaan syomaan lounasta. Kesken tilaamisten huomasimme olevamme amerikkalaisten lahetyssaarnaajien pitamassa paikassa syomassa, jossa sokeripusseissakin oli raamatunlauseita. Ruoka oli kuitenkin sielun arvoista. Millan uhattua kampata kalakuviolla varustettu tarjoilija ja piirtaa kynalla jalat kalalle, poytaan tuli esittaytymaan suomalainen saarnaaja. Han vaitti, ettei ollut kuullut juurikaan meidan puheistamme, mutta pahoin pelkaamme kailottaneemme aika kovaa. Han oli tunnistanut kielen, kun olimme sanoneet eraiden hostellissamme majoittuvien apinoiden olevan perseesta...
Huomenna suuntaamme Tiranan lahistolla olevaan Krujan pikkukylaan ja seuraavana paivana etelaan. Hyva, etta edes kaksi ihmista lukee tata blogia ;)
Subscribe to:
Comments (Atom)